Blokki vahvistaa tieteellistä asiantuntemustaan aloittamalla yhteistyön liikuntatieteiden maisteri ja väitöskirjatutkija Ville Isolan kanssa. Isola toimii jatkossa Blokkin neuvonantajana erityisesti voimaharjoitteluun ja ravitsemukseen liittyvissä kokonaisuuksissa.
Isola tunnetaan fitness- ja voimaharjoittelun parissa sekä valmentajien kouluttajana. Hänellä on vahva tausta erityisesti voimaharjoittelun, kehonkoostumuksen ja ravitsemuksen parissa, ja hän on kouluttanut alan ammattilaisia myös kansainvälisesti. Hän toimii kansainvälisen fitness- ja kehonrakennusliiton IFBB:n (International Fitness and Bodybuilding Federation) valmentajakomitean puheenjohtajana sekä Suomen Fitnessurheilu ry:n toiminnanjohtajana. Liikuntatieteiden maisterin tutkinnon lisäksi Isola työstää parhaillaan väitöskirjaa, mikä syventää entisestään hänen tutkimuspohjaista otettaan valmennukseen.
Yhteistyöllä on Blokille myös henkilökohtainen tausta. Blokkin toimitusjohtaja Janne Hautala ja Isola tuntevat toisensa jo yliopistoajoilta Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian valmennus- ja testausopin maisterivaiheesta.
"Meille on alusta asti ollut tärkeää, ettei Blokki ole vain teknisesti edistyksellinen valmennusohjelmisto. Haluamme, että sen taustalla oleva valmennusajattelu perustuu mahdollisimman vahvasti tutkittuun tietoon ja parhaaseen saatavilla olevaan asiantuntemukseen. Ville tuo meille erityisesti voima- ja ravitsemuspuolelle sellaista osaamista ja näkemystä, jota haluamme hyödyntää sekä tuotekehityksessä että valmentajille suunnatussa sisällössä", Hautala sanoo.
— Janne Hautala
Yhteistyö näkyy konkreettisesti Blokkin voima- ja ravitsemusominaisuuksien kehittämisessä. Isola tuo asiantuntemustaan muun muassa siihen, millaisiin periaatteisiin mm. ohjelmointi ja ravitsemukseen liittyvät ratkaisut ohjelmistossa rakennetaan.
"Tekoäly on muuttamassa personal trainerien ja valmentajien työtä perusteellisesti. Nykypäivän valmentaja tarvitsee tutkittuun tietoon perustuvia työkaluja, jotka tukevat yksilöllistä valmennusta ja parempaa päätöksentekoa. Blokki AI vastaa juuri tähän tarpeeseen, ja haluan olla mukana rakentamassa siitä kansainvälistä suunnannäyttäjää voima-, ravitsemus- ja kehonkoostumusvalmennuksessa", Isola sanoo.
— Ville Isola
Tiede ei saa jäädä pelkäksi markkinointipuheeksi
Samalla yhteistyö vahvistaa Blokkin yhtä keskeistä tavoitetta: yhdistää valmennustiede, kokeneiden valmentajien asiantuntemus ja tekoäly tavalla, joka auttaa valmentajia tekemään laadukkaampaa ja yksilöllisempää valmennusta tehokkaammin. Sama periaate on ohjannut Blokkin kehitystyötä laajemminkin, esimerkiksi kun sovellukseen on rakennettu HYROX-tavoiteprofiili, kehitystyö ei ole lähtenyt liikkeelle tekoälyltä kysymällä, vaan lajin tuoreimman tutkimustiedon läpikynnistä ja analyysin rakentamisesta, jonka pohjalta tekoälylle on vasta sen jälkeen opetettu, miten tietoa hyödynnetään valmennuksessa.
"Tieteellinen pohja ei saa jäädä meille vain markkinointiviestiksi. Sen pitää näkyä siinä, miten ohjelmisto ajattelee, millaisia ehdotuksia se tekee valmentajalle ja mihin nämä ehdotukset perustuvat. Villen kanssa pystymme vahvistamaan tätä erityisesti voima- ja ravitsemuspuolella", Hautala sanoo.
Yhteistyö on osa Blokkin laajempaa tavoitetta rakentaa valmennusalan ohjelmistoa, jossa tekoäly ei korvaa valmentajan ammattitaitoa, vaan tuo tutkitun tiedon ja datan entistä paremmin osaksi valmentajan päivittäistä päätöksentekoa. Ajatus kiteyttää koko Blokkin filosofian: sovellus ei ole valmis valmennusohjelma eikä tekoälyvalmentaja, vaan valmentajan työpari, joka hoitaa aikaa vievät taustatyöt, jotta valmentaja voi keskittyä siihen, mikä ratkaisee asiakkaan kokemuksen.
Lisätiedot:
Janne Hautala, toimitusjohtaja, Blokki AI Oy
Blokki on suomalainen liikunta- ja valmennusalan tekoälyratkaisuja kehittävä yritys, joka tarjoaa tekoälypohjaista valmennus- ja hyvinvointiohjelmistoa personal trainereille, valmentajille ja yritysasiakkaille.

